Tiedotteet‎ > ‎

Laiskotteluteema houkutti kirjaväkeä

lähettänyt Tuntematon käyttäjä 29.1.2013 klo 2.36   [ päivittänyt 9.2.2013 klo 22.45 Pertti Haavisto ]
Kirjakahvila kokosi sunnuntaina joukon kiinnostuneita kirja-alan ystäviä Hämeenkyrön kirjastoon kuuntelemaan Jussi K. Niinenmaan mietteitä kirjastaan Neljäs kuolemansynti vai maailman pelastus. 

Niinenmaa kertoi saaneensa sysäyksen kirjan kirjoittamiseen luettuaan Paul Lafarguen teoksen Oikeus laiskuuteen.

Niinenmaa puolusti aloituspuheessaan työtaakkojen leppoistamista muun muassa vähentämällä jokaisen työaikaa 21,5 viikkotuntiin, näin taattaisiin kaikille töitä. Hän korosti, että keskityttäisiin tuotteissa kestävään laatuun määrän sijasta, tehtäisiin vain tarpeellinen työ. 
- Lapsuudessani oli erittäin vähän erilaisia työnimikkeitä. Nykyään on kaikenmaailman konsultteja ja muita ammatteja. Miten ja kuka pystyy määrittämään vain tarpeellisen työn, kysyi Hannu Lehtipuu.
Kansalaisuuspalkkaus ja kaikille riittävä toimeentulotuki herätti reipasta keskustelua.  Aiheesta puhuttiin iltapäivän aikana paljon.

Niinenmaa kehotti ihmisiä luopumaan kolmasosan verran omistamistaan tavaroista. - Tuskin kukaan huomaisi vähennystä ja olisi tilaa rauhoittua kun omistaisi vain olennaisen, hän korosti.
- Olemme kaikki erilaisia ja haluamme elämältämme eri asioita, kuka ratkaisee sen mikä ihmiselle on olennaista, kysäisi puolestaan Pirkko Pilvinen.

Lehtipuu esitti Niinenmaalle kysymyksen miten hänen mielestään köyhyys voidaan poistaa ja miten se on mahdollista. - Perustoimeentulo pitäisi olla itsestäänselvyys. Leipäjonoihin ei mennä leikillään tai ahneuttaan, vastasi Niinenmaa. - Ei köyhyyteen kuole. Syömiseen ei paljon rahaa kulu. Elintavat vaikuttaa, miten paljon ruokailu maksaa. Oma ruokani maksaa kolme euroa päivässä ja siltikin on oltava tarkkana liikakilojen kanssa, lisäsi Lehtipuu.

Eriäviä mielipiteitä syntyi myös siitä, kun Niinenmaa kertoi, miten rikkaimmat ihmiset elävät huomattavasti pisempään kuin köyhät. Muun muassa köyhät miehet kuolisivat yhdeksän vuotta aikaisemmin kuin rikkaat. Yleisin mielipide tähän oli kuitenkin se, että suurin syy löytyy jokaisen omista elämäntavoista.
Kirja on ajatuksia herättävä ja aiheutti siksi vilkasta keskustelua.
- Olet tehnyt hyvää työtä ja saanut itsellesi Jussi rikkaita ajatuksia kirjoittaessasi tätä kirjaa, lausahti Hannu Lehtipuu iltapäivän päätteeksi. 

Teksti ja kuvat Tarja Tuurala. Jutun julkaisi Hämeenkyrön Sanomat 29.1.2013.

Jussi Niinenmaa on F. E. Sillanpään seuran puheenjohtaja.

Jussi Niinenmaa kirjoittaa omistuskirjoitusta Saara Kempille.

Kirjakahvilassa Hannu Lehtipuu (edessä), Matti Huusari (vas. takana), Marja Lepola, Pirkko Pilvinen, Vilja Pylsy ja Jussi Niinenmaa.
Comments